No niin, nyt aloitettiin pentukoulussa. Aika hyvin meni ekaks kerraks. Koulu pidettiin yhdellä koulun parkkiksella ja samaan aikaan siellä oli myös muiden seurojen koulutuksia. Me olimme Herhaun pitämässä penturyhmässä ja kivaa oli. Saatiin paljon hyviä vinkkejä siihen, kuinka pienen koiran kanssa kannattaa toimia. Jotenkin tuntuu vaikeemmalta opettaa pientä koiraa, kun on tottunut isoihin koiriin. Mutta eiköhän siihen pikku hiljaa totu :) Meitä oli penturyhmässä vain kolme koirakkoa, joka oli aika kiva. Tosin ohjaajalla taisi mennä melkein kaikki aika meihin ;) Hyvin Tosca kyllä teki kaikki jutut nakin voimalla. Ei kiinnostanut muut koirat ja jaksoi keskittyä muhun. Aluksi vähän pelkäsin, että Tosca haukkuu vaan mutta onneksi lopetti haukkumisen, kun aloitettiin reenit. Harjoiteltiin sivulle tuloa, seuraamista ja maahanmenoa. Ensi viikolla sit taas uusiksi :)

Aidan ja Toscan tyylinäyte nukkumisasennosta.


1466004.jpg